Ruunaus (1999)

Ohjaus & käsikirjoitus: Sakari Kirjavainen

Vuonna 1952 Suomi muuttui. Silloin tuli Coca-cola, ensimmäinen valinta-myymälä avattiin Helsingissä ja viimeiset sotakorvausjunat lähtivät. Sakari Kirjavaisen ohjaama dokumenttielokuva Ruunaus seuraa vuonna -52 syntynyttä, nyt 46-vuotiasta esimerkkihenkilöä, Artoa eli Artsia. Hän asuu Sipoossa kuusitoistavuotiaan poikansa kanssa. Artsi on perin juurin tavallinen suomalainen keski-ikäinen mies, vaikka muistuttaakin etäisesti rappiolle joutunutta Ruotsin kuningas Kaarle 12:ta. "Artsi on hyvin positiivinen ja hauska hahmo, hänessä on runsain mitoin tervettä itseironiaa. Myös siksi käytän häntä Ruunaus-tarinan kokijana ja suomalaisen miehen sieluntilan tulkkina", sanoo ohjaaja Kirjavainen. Sanotaan että jokaisella miehellä on pikkupojan sielu. Keski-iässä mies katsoo peiliin ja näkee muuttuneensa. Ruumis, sielun sukelluspuku, muuttaa muotoaan, lihoo ja rapistuu. Pikkupoika miehen silmien takana on hämmentynyt, unohtaa sitten koko asian ja lähtee kaljalle. Miehen ruumiin muutoksia säätelevät hormonit. Miehen mieheys asuu kiveksissä, joiden tuottama testosteroni madaltaa äänen murrosiässä, kasvattaa lihasmassaa ja saa hiukset lähtemään päästä keski-iässä. Uusimpien tutkimustulosten mukaan keski-ikäisen miehen alttius kuolla naista aiemmin johtuu siitä että hän on mies.
Mikä keski-ikäinen mies sitten oikein on? Hän tarvitsee peiliä nähdäkseen itsensä. Tämä elokuva pyrkii olemaan tuo peili.

Tekijät
ohjaus & käsikirjoitus: Sakari Kirjavainen
kuvaus: Pekka Uotila
leikkaus: Heikki Ahola
äänisuunnittelu: Pietari Koskinen

34 min, 35mm, 1.85, Dolby SR, väri